Keikkamuistoja

Kuuntele

Ahvion soittokunnan musiikkia netissä: Kymen kuohut Timo Tryggin säveltämän ja Seppo Rehnströmin sovittama teos. Liveäänitys Ahvion soittokunnan 115-v konsertissa .28.3.2013.

Yhdistysesittely PK-Lehdessä

PK-lehti on julkaissut yhdistysten esittelyitä v. 2014 aikana otsikolla ”Yhdistyksestä hyvää päivää.” Kukin yhdistys sai esitellä toimintaansa haluamallaan tavalla. Ainoana puhallinorkesterina mukana oli Ahvion soittokunta. Lue Ahvion soittokunnan yhdistysesittely tästä.

Levyarvio Puhallinorkesterilehdessä 2/2014

Marita Rantamäki arvioi Suomen puhallinorkesteriliiton jäsenlehdessä puhallinlevyuutuuksia. Mukana oli myös Ahvion mainetta niittänyt levy Kultaiset vuodet.

Lue arvio tästä.

Kevätkonsertti Ratsuväen Perinnesoittokunnan kanssa 18.5.2014

Runsaat 200 kuulijaa seurasi Ahvion soittokunnan ja >Ratsuväen Perinnesoittokunnan yhteiskonserttia kesäisenä sunnuntaina Rakuunamäen sotilaskodissa. Soittokunnat olivat harjoitelleet konserttiohjelmaa omilla paikkakunnillaan alkuvuoden ajan. Yhteisharjoitukset pidettiin ensimmäisen kerran huhtikuussa Ahviossa ja toisen kerran konserttia edeltävänä päivänä sotilaskodissa.

Konsertissa johtivat Antti Hirvikallio ja Jussi Järvinen, joka soitti myös trumpettisoolon ylimääräisessä numerossa, joka oli Morriconen Kourallinen dollareita. Laulusolistiksi oli tällä kertaa pyydetty lappeenrantalainen Pertti Kaksonen. Tilaisuuteen oli vapaa pääsy, mutta suurin osa osti 9 euron hintaisen konserttiohjelman, joka sisälsi kahvin ja munkin.

Suuret kiitokset sotilaskotisisarille sekä Perinnesoittokunnan porukalle!

 

Filmikellarin helmiä -musiikkia elämästä ja elokuvista

9.3.2014 Ahvion soittokunta konsertoi Kouvolan kaupungin järjestämässä Talvivalkeat-kulttuuritapahtumassa teemalla elämää ja elokuvia. Lue koko juttu.

 

Kausalan toritapahtumasta 29.7.2012

järjestäjä kirjoitti soittakunnastamme mukavasti blogissaan.

Lue kirjoitus ”Kesän parhaat tahdit: Ahvion Soittokunta”

Sweet Singers and The Wind Band -kiertue vuonna 2011

Naiskuoro ja soittokunta löysivät yhteisen sävelen.

Idea naiskuoron ja soittokunnan yhteistyöstä sai alkunsa vuonna 2009 Ahvion soittokunnan johtajan, muusikko Timo Jaakkolan mielessä. Ahvion soittokunta ja naiskuoro SävelSiskot debytoi yhdessä Kouvolan Kaupungin veteraanipäivän juhlassa vuonna 2010.

Esitys oli vaikuttava ja kokoonpano kutsuttiin esiintymään Kouvolan kaupungin jokavuotisille Talvivalkeat-kulttuuriviikoille. Yksissä tuumin Siskojen kanssa päätimme samalla vaivalla järjestää toisenkin konsertin omissa nimissämme, kun arvelimme saavamme Talvivalkeat- tapahtuman kautta joka tapauksessa mainostilaa konserteillemme.

Ensimmäisessä konsertissa, Kuusankoskitalolla, sali oli lähes täysi. Tuskin kukaan oli osannut odottaa niin suurta menestystä. Oli mukava soittaa suurelle yleisölle. Konsertti täytti kuulijoiden odotukset, ja niinpä viikkoa myöhemmin Myllykosken seuratalo oli myyty täyteen viimeistä paikkaa myöten. Kymmeniä ihmisiä jouduttiin käännyttämältään ovelta, koska tilaan ei kerta kaikkiaan mahtunut enempää ihmisiä. Suuren kysynnän takia järjestimme pikavauhdilla vielä kolmannen konsertin, jonka jälkeen showmme oli nähnyt yli 900 katsojaa.

Konsertin ensimmäisen puoliajan aloitti Ahvion soittokunnan konserttikokoonpano, noin 30 soittajaa Timo Jaakkolan johtaessa porukkaa. Mm Abba Gold ja Puukko-Mack upposivat yleisöön kuin kuuma veitsi voihin ja soittokunta sai monta uutta fania.
Vuoro vaihtui ja soittokunta väisti naiskauneuden tieltä. SävelSiskot esitti omat kappaleensa Katja Korpelaisen johdolla ja päätti ensimmäisen puoliajan hurmaavaan Adiemukseen, jossa soolon soitti konsertin juontajanakin toiminut Ossi Perälä. Ossin juontajaparina oli Piia Kleimola ja säestäjänä toimi Tuomas Vanhalakka, piano.

Väliajan jälkeen koko porukka asteli lavalle. Soittajia ja laulajia oli estradilla yhteensä noin 70, Timo Jaakkolan pidellessä tahtipuikkoa. Kaikista esitetyistä kappaleista oli teetetty sovitukset erityisesti tätä kokoonpanoa varten. Yhteisnumerot upposivat yleisöön yhtä hyvin kuin alkuosankin kappaleet.

Viimeisen kappaleen, Aikuisen naisen, alkaessa näyttämölle ja yleisön joukkoonkin asteli LesBOYS -kahden miehen ammattilaistanssiryhmä, joka ilahdutti taidoillaan, mutta myös ulkomuodollaan erityisesti naisyleisöä. Poikien tanssahdellessa soittokunnan miehet pääsivät yllättämään naiskuoron sekä -katsojat laulamalla kuin yhdestä suusta ”selkääni käännä mä en, onnestani taistelen enkä pelkää..” Soittokunnan ”mieskuoron” esitys sai valtavat aplodit kesken kappaleen ja tanssijapojatkin tulivat aplodeerattaviksi lavalle kuorolaisten joukkoon.

Jokaisen konsertin jälkeen salista poistui paljon ilahtuneita ja tyytyväisiä kuulijoita.

21.2.2010 Kuusankoskella puhallettiin yhteen hiileen jo toisen kerran uuden ja uljaan Kouvolan kaupungin kunniaksi.

Kuuden kouvolalaisen soittokunnan sekä orimattilalaisen Mallusjoen Torvisoittokunnan yhteisvoimin tuotettu konsertti oli jälleen menestys. Esiintyjiä oli lavalla paljon, mutta niin oli yleisöäkin.

Molemmat solistit suoriutuivat tehtävästään kiitettävästi ja saivat yleisöltä raikuvat suosionosoitukset. Soittajilla oli mukavaa ja yleisö piti kuulemastaan. Suuret kiitokset Ahvion soittakunnan, Elimäen Puhallinorkesterin, Puhallinorkesteri Fantasian, Kouvolan Soittokunnan, Kuusankosken Puhallinorkesterin ja Wanhat Jääkärit-soittokunnan sekä Mallusjoen Torvisoittokunnan soittajille sekä johtajille tästä yhteistyön voimannäytöstä sekä kiitolliselle yleisölle siitä, että talvisesta tuiverruksesta huolimatta saavuitte paikalle nauttimaan harrastajasoittokuntien yhteisesityksestä.

Vuoden 2009 vastaavassa konsertissa puheenjohtajamme pääsi vertailemaan soitintaan olympiavoittaja Satu Mäkelä-Nummelan kanssa.

29.1.2010 Pidä Huolta! – Hyväntekeväisyysviihdekonsertti

Vuoden ensimmäinen konsertti on takana ja on aika esittää kiitokset kaikille tilaisuuteen tavalla tai toisella osallistuneille!

Suuri kiitos solisteille, soittokunnassa riveissä soittaneille sekä Parlamentti Bandille. Kiitokset myös Pakkasen Markulle juontamisesta sekä Kymenlaakson reserviläispiireille, jotka vastasivat käytännön järjestelyistä konsertissa. Kiitoksen ansaitsevat myös Kuusankoskitalon vahtimestarit pitkäjänteisyydestä yhteistyössä sekä ammattitaidosta konsertin ääni- ja valomaailman toteuttamisessa. Suuri kiitos myös konsertin tukijoille!

Suurin kiitos kuuluu paikalla olleelle yleisölle, joka teki konsertistamme esittämisen arvoisen.

Naissolistien oli helppo hymyillä onnistuneen konsertin jälkeen. Vasemmalta Helena, Kaisa ja Paula.

Vastaa