Ahvion soittokunta – Harrastajamusiikkia parhaimmillaan
Faktoja soittokunnasta
Perustamisvuosi 1898
soittokunnassa on soittanut yhteensä yli 100 soittajaa
Naisia on nähty riveissä ainakin 20
Soittokunnasta ja Ahvion kylästä on tehty tv-ohjelmat vuosina 1973 ja 1994
Soittajamme ovat motivoituneita ja joka viikkoisiin harjoituksiin tullaan kaukaakin.
Soittajia on tällä hetkellä Kouvolasta, Loviisasta ja Kotkasta.
Soittokunnan puheenjohtaja sekä sihteeri ovat syntyjään Ahviosta
Ahvion soittokunnan ja Rakuunasoittokunnan yhteinen marssitoivekonsertti Myllykoskella 2009
DVD 110-vuotiskonsertista vuodelta 2008
Anjalankosken kulttuuripalkinto 2004
Kouvolan kaupungin kulttuuripalkinto 2020
Soittanut musiikin näytelmään Anjalan Vala vuosina 1988-89
Kymen Läänin taidepalkinto 1984 Tapani Arvolan aloitteesta
Levyttänyt mm. Jarmo Louvon sekä lauluryhmä Tammenlehvän kanssa
Oma levy ”Kultaiset vuodet” julkaistiin v 2013
Järjestänyt ”Ankkapurhan töräys”- puhallinmusiikkileirin aikuisille harrastajille vuosina 2012, 2014, 2016, 2017 ja 2023.
Harjoitukset torstaisin Anjalan seurakuntakeskuksessa klo 18.30
Ahvion soittokunta toteutti yhdessä Rakuunasoittokunnan kanssa marssitoivekonsertin Myllykoskella 3.6.2009. Ylen Kymenlaakson Radion kautta sai äänestää toivekappaleita koko toukokuun ajan. Muistoja Pohjolasta oli konsertin toivotuin marssi.